Lapset äänestämään Muuramessa

ALOITE

Äänestysprosenttien nostamiseksi eri vaaleissa.

On ollut havaittavissa lapsiperheiden äänestäessä, lasten uteliaisuus,

mitä on vaali, miksi on vaalt, mitä tuo täti tai setä tekee tuolle paperille tuolla esineellä, siis leimasimella, miksi ne laitetaan tuohon laatikkoon, jne.

Mielestämme äänestyspaikoilla voisi olla niin sanotut lasten vaalit oikeiden vaalien rinnalla, missä lapset äänestävät esimerkiksi itselle rakkainta eläinhahmoa, virkailija antaisi leiman valitun hahmon päälle. Jonka jälkeen lapsi saisi laittaa hahmon itse omaan lasten vaalilaatikkoon. Vaalitulokset luonnollisestikin julkaistaisiin Muuramelaisessa.

Tämähän toimii;

  • Opetus asiana – mitä äänestäminen on ja miksi pitää äänestää.
  • Perheiden yhteisenä aikana ehkä myös yhteisenä reippaana päiväkävelynä tukien liikkuva Muurame ajatusta.
  • Lisäksi lapset puhuvat toisilleen, hei minäpä kävin äänestämässä, kävitkö sinä ? – kotona vaadittaisiin äänestämään, kun se naapurin Liisakin kävi.

Olisihan tämä myös imago juttu kunnalle edelläkävijänä vaalien kehittämisessä.

Muuramen Perussuomalaisten valtuustoryhmä 26.3.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa